Minuun iski eilen sellainen vimma, että haluun selvittää missä päin on kaikki Leppävirran muinaisjäännökset. Siitähän olisi apua kalliomaalausten metsästyksessä. Siellä missä on löydöksiä on ollut liikettä – tai ainakin asutusta. Suurin osa löydöksistähän on pelloilta tai soramontuilta kerättyä. Eikun googlaamaan…

Kunnansivuilta löytyi jotain ja koordinaatit myös. Ei hitto – miten ne koordinaatit taas menikään. Parisen vuotta sitten tuskailin noiden kanssa, kun innostui kattelemaan geokätköjä karttapaikan kartoilla. Mä olin silloin selvittänyt nämä insinöörien salat kuinka nuo koordinaatit muutetaan karttapaikalle kelpaaviksi. En muistanut sitten pätkääkään miten se tehdään. Eikun googlaamaan…

Siinä meni tunti, että sain selville, että sieltä toisesta koordinaatista puuttuu numero 3 edestä ja … Sitten löysin muinaisjäännösrekisterin, jossa on kaikki löydöksiinkin vivahtavakin ja helpot haut mahdollisia. Hain Leppävirralta kaikki. Koordinaatitkin oli oikein – siis siinä KKJ muodossa eli meidän karttajaon mukaiset koordinaatit.

Sitten rupesin pohtimaan, että miten saan noi paikat kartalle? Retkikartta.fi karttaan saa koordinaatit muttei niitä voi tallentaa. Pohjois-Savon retkeilykartastoon saa tehtyä linkkejä koordinaateilla. Eli sieltä sitten kopioimaan linkin html-koodi ja vääntämään koodi jokaiselle yli sadalle löydökselle: copy-pastella koordinaatti oikeeseen paikkaan ja pilikulla erotettuna.

Siinä sitä hurahti 3 tuntia – ja nyt minulla oli yli 100 karttalinkkiä. Mutta eihän niitä saanutkaan yhtäaikaa kartalle. Just joo…

Hei, Google Earthiin saa aseteltua paikkoja koordinaateilla. Ei prrkkklll… Ne KKJ koodit ei kelpaa sinne – vaan asteina eli WGS84 muodossa. Niinpä niin… Mites muunnos? Nettimuuntoreita löytyy, että yks kerrallaan – kuten karttapaikalla… Ei innosta… Löysin projektio-ohjelman. Kokeillaan tätä. Ohjelmassa oli liikaa hienoja termejä, mutta en saanut samoja arvoja kuin karttapaikan vehkeellä. Aikani tuskailin ja totesin, että tuolla en niitä oikeita arvoja saa. Eräskin paikka siirtyi maalta järvelle. Eikun googlaamaan…

Löytyi taas muunnosohjelma: EUREF89. Tämä tuntui antavan oikeet arvot. OpenOfficen Calcilla väänsin 100 nettiosoitteesta taulukon, jossa sain KKJ koodit omille sarakkeille. EurefMuunnos teki niistä asteet, jotka kelpasivat Google Earthiin. No, ei tähän selvittelyyn mennyt kuin 6 tuntia. Näin on käynyt useasti eri vimmojen kanssa.

Ei arvannut Kyllikki – vanhan kansan lukion matikan opettaja – millaisen työmyyrän ja periksiantamattoman asenteen sait kylvettyä meikäläiseen pelon sekaisilla tunneillasi. Se osas valita tarkalla katseellaan taululle ne henkilöt, jotka eivät olleet osannet kotiläksyjä. Syyksi ei riittänyt, etten osaa. Et ollut vaan tarpeeksi yrittänyt, se sanoi. Sitten armoton alistussaarna päälle ja lopuksi: No, mene paikallesi siitä. Muistan hanganneeni vihkoon jotain laskua 1½ tuntia ja mikä oli se onnistumisen ilo kun se meni vihdoin oikein. Olin turvassa seuraavalla tunnilla niiltä katseilta.

No, takaisin asiaan… Projektini on nyt tässä vaiheessa. (Wikipedian W:n kohdalla on Leppävirran kk) Noin puolet löydöistä on saanut pisteensä kartalle. Punaiset pisteet ovat ensisijaiset retkikohteet niiden merkittävyyden vuoksi. Kunnianhimoinen projektini on myös merkitä kaikki lähikuntien löydöt: ainakin Kuopion eteläosa, Vehmersalmi, Varkaus, Heinävesi ja Tuusniemi.

No, sitten piti lähtee tuulettamaan päätä ja kattomaan josko näkys saukkoa Pikonvirrassa.