logo

Myyrille kelpaa halotkin

Käväisin takapihalla katsomassa onko linnuilla ruokaa. Siinä sitten vilkaisin halkopinoon ja ihmettelin näkymää.


Viime syksynä vanhan omenapuumme iso oksa ei kestänyt kannatella kaikkia omenoita ja se antoi periksi. Sahailin sen sitten haloiksi ja nyt oli joku käynyt syömässä niiden kuoret.


Aika puhtaaksi oli kaluttu mihin on yltetty. Peltomyyräkö se on nää syönyt? Joitain jälkiä näin tuossa pari viikkoa sitten.

  • Jaa

4 Kommentit

  1. No jopas on kaluttu. Mutta onneksi vain kaadetun puun runkoa. Oletkos käynyt katsomassa vielä pystyssä olevien puiden kuoria…?

  2. Kuvat kun näin, ajattelin kirjoittaa jotain samantapaista kuin mitä Hullukaali on tuohon kirjoittanut, hän vain ehti ensin. Onhan se hyvä että myyrilläkin on ollut jotein sellaista syötävää mikä ei aiheuta puutarhalle tuhoja.

  3. Kävin katsomassa pystyssä olevat. Ison puu juuri oli jo sulanut ja siellä ei näkynyt merkkejä vierailijoista. Pienemmät puut olivat vielä juuriltaan lumessa. Naapurin kanssa mietittiin, että paras keino on kai polkea lumi ”lyttyyn” puiden ympäriltä, joka estää tunneleiden kaivua lumen alle.