Puran auringonpaisteisen viime viikon kuvaruljanssia. Taisin käydä Konnuskoskella 7 päivänä peräkkäin ja parhaimpina kahteen kertaan. Matkaa koskelle on 8,6 km (katoin Eniron reittilaskurilla), joten … jos … olisin ne kaikki km:t pyöräillyt, niin … en olisi ehtinyt ottamaan näitä kaikkia kuvia 8)
No, siis kuviin. Vuorossa on kosken keikistelijä eli koskikara, joka laulaa luritteli minkä syömisiltään ehti. Laulu olikin se, joka sen paikan aina paljasti. Osasin lähestyä sitä varovaisemmin mitä lähempää se kuului. Sen takia pääsin parhaimmillani ihan parin metrin päähän. Ja mikä parasta – joskus se jopa istui auringonpaisteisella kivellä tai laiturilla.
Sairaan ihania kuvia! Sairaita siksi, että minun koskikarakuumeeni vaan kasvaa. Nyt täytyy kuunnella tuo laulu, jospa sen avulla löytäisin. Täällä on pari koskea, missä pitäisi olla.
Upeasti ensimmäisessä kuvassa kara tulee esiin, sitten tosiaan keikistelee kaikissa asennoissa. Mitä kuvia!!
Lähikuvat ovat tosi hienoja, sitten pidän siitä, missä kara on jalat hyisessä vedessä. Vesi ja heijastus näkyy hienosti.
Myös laaja kuva jäästä on hyvin taiteellinen.
Kiitos (ja huokaus)
Onhan erinomaiset ja tarkat karakuvat. Kyllä huomaa eron kuvaajalla, kameralla ja putkella (vrt. irman rupukuvat)!
Pidähän Kuvanakkeli kiirettä karojen etsimisessä, nyt ilmojen lämmettyä suuntaavat pohjoiseen.
Taas tosi hyvät kuvat. Meidän koskella ärsyttää se, että siellä ei voi seistä kuin yhdessä paikassa ja karat sattuvat olemaan toisessa. Siellä ei kerta kaikkiaan pääse niiden lähelle.
Kyllä minä huomasin jossain vaiheessa, että nyt se Attoivanen kyllä touhuaa enemmän siellä koskella kuin kotona töiden parissa ;D.
Kiitoksia!
Taidekuva piti ottaa sen takia, että se oli eka kerta kun näin karan jäällä. Ne tykkää Konnuksella aina olla kivien päällä.
Elä Irma vähättele kuviasi. Sulla on hienoja kuvia karoista: hauskoja tilannekuvia ja kaikkee. Pääsisitpä joskus makrolla niiden kintereille 8)
Pari viikkoo olen opetellut uuden putken käyttöö ja olen huomannut pari asiaa, jotka vaikuttaa kuvien laatuun selvästi.
Täytyy todeta, että sillä saa tarkkoja kuvia – jos ja vain jos putken saa tuettua tyvin. Vaikka siinä on kuvanvakain päällä kaikkiin suuntiin. Käsivaralta ei saa niin tarkkoja kuvia. Sen vuoksi mulla onkin putkessa kiinni monopodi, jolla tuen putken vähintään mahaan tai reiteen – parhaimmissa tapauksissa maahan sekä itteeni vasten. Esim. saukkoa kuvatessa monopodi seisoo kiveä vasten ja lisäksi se on reittä vasten sivuttaissuunnassa.
No toinen on se, että pääsee mahdollisimman lähelle ja se vaatii pitkää pinnaan. Karan liikkeistä huomaa milloin se alkaa hermostua lähestyjästä – se alkaa pyöriä puolelta toiselle ja liikehtiä nopeemmin. Silloin pitää olla aloillaan ja odottaa että se rauhoittuu ja sitten taas lähestyä hiukan jne. Kokoajan tietysti räpsin ja toivon, että se päästää vielä lähemmäs.
Ja tietysti valo. Meni varmaan viikko, että sain kuvattua karoja myötävaloon. Vastavalossa niistä en saa värejä – ruskean ja mustan sävyjä – esille millään.
Joo, mulla oli lomaviikko viime viikolla 8) Se hyvä puoli tässä yrittämisessä on, että voi valita milloin niitä lomia pitää, vaikka ilimojen mukaan.
Ihania kuvia. Minäkin haluan karoja kuvaamaan! Harmi vaan ettei niitä ole täällä päin näkynyt. Eivät vissiin viihdy näin etelässä?
[…] Laavunsaaren tän puolen kivillä olen päässyt lähimmäksi koskikaraa. […]